perjantai 16. syyskuuta 2016

Raksaviikko 19, Odotusta

5-11.9.2016



Viikko oli täynnä odotusta. Saimme styroksit sisälle ja annoimme sähkärille ja putkarille rauhan tehdä omat työnsä. Sitä ennen piti heille piirtää styroksiin väliseinien paikat. Luulisi tämän olevan helppoa, mutta mittasin ja mittasin enkä milllään saanut ajatustani sen ympärille, että mikä on vialla kun seinät eivät nyt ihan asetu. Kunnes tajusin, meillä on tuon kantavan seinän pohjamuuri 4cm liian pitkä. Ei auta, piikataan pala pois sitten lattiavalun jälkeen.

Haimme terassia ja kuisteja varten lisää styroksia. Ja aloitime projekti-terassijakuistin kärräämällä niihin hieman lisää soraa. Ulkopoteroihin ei tule kuin kaksi kerrosta styroksia.


Vähän kuvaa putkarin ja sähkärin työmaasta...




Väliseinien paikkoja ja sydämmiä <3


Kaivonrenkaita. Näistä tulee sellainen jakokeskus talon nurkalle josta lähtee vesiputki jokaiselle rakennuskelle. Täten jos jossain ilmenee vikaa niin voi veden sulkea vain yhdestä rakennuksesta, ei tarvitse kaikista katkaista vettä.


Peräkärryäkin koitettiin ostaa, ihan omaa peräkärryä, mutta kukaan ei sellaista viikonloppuna sitten myynyt meille, kun katsastuskonttorit olivat kiinni. Ja netin kautta tehtävää rekisteröintiä he eivät voineet suorittaa. Hieman vi#&%ti. Oli meinaan sellainen rokokoo-henkinen matala taso jonka tori.fistä bongasin ja joka piti hakea. ( tästä projektista myöhemmin) Meni koko päivä ajaen ristiin rastiin peräkärryn takia.

VINKKI: Tulevat ja alkutaipaleella olevat rakentajat, hankkikaa oma peräkärry tai vaihtoehtoisesti raksapaku. Tulee meinaan se hetki kun sitä tavaraa pitää saada liikkumaan paikasta toiseen monta kertaa viikossa. Helpottaa huomattavasti!





- Heidi


Ainiin, ryhdistäydyin ja nyt Baroque Graveyard löytyy myös facebookista ja instagramista. Instagram on vielä hieman hiljainen, kun olen hukassa hästägmaailmassa.#enehkäkäytäniitä#entajuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti